4. kesäkuuta 2011

näyttelyitä ja vähän muuta

Toissa viikon perjantaina saatiin yhen yön vahvistukseks mahtava Reino-poju (Jackobean Un Giorno Di Regno). Se ihastutti sekä mut, avopuolison sekä Safian, kaikki oli ihan in lööv tähän herraan! :D 28.5. lauantaiaamuna oli hyyyyvin aikanen herätys. Tein Safialle vielä viimeistelypesun ja sitten eikun auton pakkaus ja matka kohti Ruovettä koirien ja avopuolison kanssa. Sääennustus ei vaikuttanu lupaavalta ja ajomatkallakin kateltiin taivasta epäilevinä. Jossain vaiheessa pilvipeite kyllä alko repeilemään ja toiveissa oli hyvä sää näyttelyn ajaks. Loppujen lopuks näyttelyn aikana ei ollut kuin yks pieni sadekuuro ja sekin oli joskus aamusta ennen kummankaan koiran kehää. Jes!
  Reinon kehä oli ensiks. Käytiin pyörähtämässä ainoana luokassamme Pirjo Hjelmin arvosteltavana ja saatiin kuin saatiinkin ERI ja samalla SA sekä luokkavoitto käteen. Mahtavaa! Tuomari arvosteli seuraavat urokset ja PU-kehässä vastaamme tuli valiouros, muut eivät olleet saaneet kehään oikeuttavaa tulosta. Tuomari seisotti hetken, pyöräytti kehän ympäri ja laittoi meidät ykköspaikalle. Saatiin mitä haettiin, eli SERT!


© Pauliina Esko

  Sitten alkoikin vähän pidempi odottelu ennen Safian kehää. Kävin siirtämässä oman leirin Kaivosojan Sarin telttaan. Seurailin siinä ja jännitin, meneekö koirien kehät päällekäin. Sinne sitten kerkesin ennen Safian kehää ja lopputulos oli VSP hienon juniorinartun "Mistelin" (Let's Rock From Above) viedessä voiton.
  Safian laitoin kehää varten valmiiksi ja sitten mentiin. Soile Bister oli aika tiukalla päällä, mutta hyvin asiallinen tuomari. Safia esiintyi suhteellisen hyvin ja lopputuloksena tultiin kehästä EH kädessä. Tulokseen olin tyytyväinen, koska en odottanut yhtään mitään ja ajattelin, että sieltä voi tulla mitä vaan. Olihan meillä tuomarikin vaihtunut Pirjo Helmistä Bisteriin. Kuitenkin päivä oli kiva ja kaikilla oli hauskaa :)

VSP-ROP

SAFIAN ARVOSTELU:
Erinomaisen kokoinen. Hieman kevytluustoinen. Feminiininen narttu, joka liikkeessä hieman takakorkea. Varsin hyvä pää, ilme voisi olla parempi. Hyvät korvat ja purenta. Toivoisin tilavamman rungon. Koira turhan laihassa kunnossa. Kaunis niskalinja. Hyvin kulmautunut edestä, niukasti takaa. Kaunis väri. Hyvälaatuinen, turhankin pitkä turkki. Taka-askel jää rungon alle. Erinomainen luonne.
AVO EH



Torstaina oltiin pitkästä aikaa myös mätsärissä, jossa sielläkin sää suosi. Seurana oli Ritu-sakemanni ja omistajansa Kirsi. Nähtiin paljon tuttuja ihmisiä ja pääsin taas Reinon hihnan päähän :) Lempimiäs sitten Teddyn jälkeen! Saatiin punainen nauha hienon esiintymisen päätteeksi. Sitten käytiin Safian kanssa kehässä, tuloksena myös punainen nauha. Koiria oli paljon, eli jouduttiin odottamaan suhteellisen kauan aina omaa vuoroa. Tylsää ei kuitenkaan tullut, kun oli mukavaa seuraa, kiitos kaikille siitä!
  Vihdoin nauhakehään päästyämme esitin Safian ja Reinon esitti omistajansa Jenni. Tuomarin oli vaikea valita kaikista hienoista koirista sijottuneet, mutta sitten kuulin jossain välissä tuomarin sanovan, että silkkiterrieri ykköseksi. "Whoo, jes jes" tais päästä ihan kirjaimellisesti suusta :D BIS-kehässä tuomareilla oli yhtä vaikea päättää sijoituksia, mutta loppujen lopuksi Safia olikin PUN1 BIS4, paras tulos mätsäreissä tähän mennessä!!

Näyttelykalenteriin voisin lisätä yhden näyttelyn lisää:
7.6. Match Show Seinäjoki
2.7. Kokkola kv; Safia, Rene silkit
16.7. JRT erikoisnäyttely; Reino

Ja vielä omaa napaa tähän lopuksi. Nyt on vihdoin ja viimein muutto ohi! Harmi, ettei oo kunnollista kameraa tällä hetkellä latingissa, ni ei saanu otettua kuvia muuton vaiheista. Mutta raskas urakka on tehty ja toivottavasti ei hetkeen tarvi uudestaan tehäkään! Nyt voiki vaan ihan rauhassa hakea tavaroille omaa paikkaa ja sisustaa mielensä mukaan :)